Powered By Blogger

torstai 27. marraskuuta 2014

Joulu saapuu (jokaiselle)

Pimeä kaamos ja alakulo saa väistyä, kun joulun odotus alkaa. Vapaapäivänä sain (vihdosta viimein) ajoiksi käsitellä metsästä (kävin ihan itte) tuotuja havuja sekä koivun oksia. Tekaisin noin niin kun koemielessä uuden kranssin  sekä  koristelin eteistä ja olohuonetta aidoilla havuilla. Kranssin pohjan sidoin rautalangalla koivun oksista ja pohjan päälle sidoin kevyesti muutaman kuusen oksan. Koristeena käytetty sydänkoristeinen paperinaru oli viime jouluinen hankinta sisustusliike Sarustiikasta ja "Tervetuloa"-kyltti löytyi tällä viikolla Pikkuruisesta Puodista.

Olen edelleen aitojen koristeiden kannalla (vaikka nykypäivänä kuusia saakin marketeista kaikissa sateenkaaren väreissä ). Toki muovisilla koristeillakin on paikkansa, jos esimerkiksi perheessä on allergiaa jne. Huonoja puolia näissä aidoissa oksissa lienee neulasten variseminen sekä lämpimässä sisätilassa talvihorroksesta heräävät kaiken maailman pienet "ökkömönkiäiset"... HUH!!

Mutta, mökötys ja masennus loppukoon sillä: Täten Julistan, TÖTTÖLÖÖ, Joulun Odotus Alkakoon!!!





2 kommenttia:

  1. Kauniita ovat nuo tekeleesi. Suunnitelmissa olisi itselläkin. Eri asia on pääsenkö koskaan toteutuksen asteelle. Rauhaisaa joulun odotusta.

    VastaaPoista