Powered By Blogger

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

"Elämä on ihmisen parasta aikaa."  Totesi jo  edesmennyt Matti Nykänen Yleisradion haastattelussa 2/1996. Olen samaa mieltä Nykäsen Matin kanssa. Voisin asiaa vielä vähän tarkentaa ja todeta " Toukokuu on puutarhaihmisen parasta aikaa" =)

Tänä viikonloppuna olen vihdosta viimein päässyt rapsuttelemaan ja nyppimään ihan urakalla pihan istutuksia. Hauskinta on ollut työhön uppoutuminen ja kamalinta on ollut havainto, ettei päivän työt näy vielä missään. Rapsuttelu ja nyppiminen jatkunee siis  ennalta määräämättömän ajan... 





Tänäkin keväänä olen oivaltanut, ettei ihminen voi hallita luontoa vaan puutarha elää ihan omaa villiä elämäänsä vaikka tekisin kuinka hyviä suunnitelmia ja oikeaoppisia kasvinhoitotöitä. 


Erikoisin yllätys oli sipulikukkien kohdalla. Istutin viime syksynä kukkasipuleita teemalla " Suomi 100v." eli sipulilajitelman väritys oli oletettavasti sinivalkoinen. Mutta, tänä keväänä mullasta ovatkin nousseet " kukinnasta välivuotta pitäneet"punaiset tulppaanit sekä vain valkeat tulppaanit. Siniset helmihyasintit eivät ole kukkineet lainkaan... 


Ruukkunarsissit puolestaan nousivat terhakkaasti kukkimaan. Laitoin viime syksynä kaikki pääsiäiseksi hankitut narsissit multaan ja sieltä he kaikki jaksoivat nousta takaisin päivänvaloon. 






Ja lopuksi keltaisia kukkijoita =) Voikukat ovat vallanneet eteläpuoleisen pihamaan. Juu, joku oikea puutarhuri saattaisi repiä näistä kukkasista pelihousunsa mutta kimalaiset tykkäsivät kovasti näistä alkavan kesän kukkijoista ja en raaskisi millään leikata näitä pois... 




Ja vielä vähän keltaista (tämä väri piti olla se inhokkiväri jota en halunnut omalle pihalle lainkaan...). Kevätvuohenjuuri muistuttaa minua lapsuudesta, jolloin siirsin tätä kukkaa äitini kukkapenkistä oman leikkimökin viereen kukkimaan... 1970-luvulla maatilan aikuisilla ei ollut aikaa meille lapsille siinä määrin kuin tänä päivänä aikuisilla oletetaan olevan. Sain siis rauhassa tehdä omia "puutarhasuunnitelmia" ilman että aikuiset niihin puuttuivat... 


Tässä siis nyt  keltaisen kukkiva kevätvuohenjuuri, jonka olen tuonut aikuisena äitini kukkapenkistä omalle pihalle kukkimaan. 




Hyvää alkavaa viikkoa kaikille !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti