Powered By Blogger

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Valmista on

Se on kuulkaas mahtava tunne, kun kesän iso projekti on saatu päätökseen tältä vuodelta ja arki palaa taas entiseen rytmiin. Kesällä pihalle nousi autokatos ja se työllisti meitä enemmän ja vähemmän koko kesän. Onneksemme saimme apua ammattirakentajalta, suuri kiitos rakentamisesta ja aikataulussa pysymisestä kuuluukin hänelle. Ensi keväälle jää vielä toki viimeistelytöitä ja pihan laittoa mutta se tuntuu jo aika pieneltä projektilta tämän kesän puuhiin verrattuna.




Eilinen päivä oli tosi hieno sään puolesta ja vietimme koko päivän "ihan pihalla". Istuttelin kanervia ja callunoita sekä ensi kevättä varten narsisseja. Puutarhamyymälän kukkasipulivalikoima oli niin runsas että menin ihan pyörryksiin -kotiin tullessa en enää muistanut ostamieni sipuleiden väriä enkä nimeä. Jännityksellä odotan siis kevättä ja sitä, minkä värisiä narsisseja (valkea tai keltainen tai valkokeltainen tai keltavalkoinen)  mullasta putkahtaa esille. 






Uusia kasvihankintoja tarttui mukaan Agrimarketin taimialesta. Tontiltamme löytyy kunttaa ja luonnon puolukan viereen istutin "Otson karkki"-taimipuolukkaa. Etupihan kukkapenkkiin taas tein "jatko-osaa" ja tiensä sinne löysivät punakärsämö, mirrinminttu sekä pinkki jaloruusu. 




Värikästä syyspäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti