Powered By Blogger

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Pullaa



Tänä aamuna nautiskelin vapaapäivästä ja aloitin aamun kahvilla ja pullalla. Olin juuri lukenut päivän lehdestä Marttaliiton pullaohjeita ja siitä inspiroituneena päätin pitää pullapäivän. Itse nautin pullani gluteenittomana ja kaupan pakastealtaasta löytyy hyvä gluteeniton vaihtoehto ( Fria gluten free) mutta päätin hemmotella perhettä itsetehdyllä (sillä oikealla) pullalla =).




Leivontaan sain avukseni perheen nuorimmaisen ja teimme maailman helpointa kanelipullapitkoa. Pitkon tekeminen on helppoa, sillä kaulittu pullataikina täytetään margariinilla ja sokerikanelilla ja rullataan sekä lopuksi leikataan koristeviillot saksilla. Paistamisen jälkeen koristelin pitkon valmiilla sokerikuorrutteella.

Pullataikinaan käytin:

5dl lämmintä maitoa
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1-2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
13-14 dl vehnäjauhoja johon sekoitin 2 pussia kuivahiivaa
150-200g sulatettua voita

Paistetaan 200-225 asteessa kullanruskeaksi eli noin 10 min.




Hyvää pullapäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti