Powered By Blogger

perjantai 20. marraskuuta 2015

Paras ikä

Ikiaikaiset kivet, eivät siis varsinaisesti liity tekstiin mutta löytyivät tietokoneelta =)

Flunssaa (tai mitä lieneekään "ihmepöpöä") potiessa on aikaa miettiä blogin aiheita ja selailla ihania sisustus-ym.lifestyleblogeja. Ja kun aamulla herää aikaisin, ehtii jo ennen päivän valkenemista päivittää oman blogin (ja tällä kertaa kuume selittää mahdolliset kirjoitusvirheet sekä muut päivityksessä ilmenevät sekavat seikat..) ja kurkata uusiin tuttavuuksiin. Täytyy vain ihmetellä ja ihailla miten taitavia bloggaajia on maailma tulvillaan. Ja ne kaikki harmoniset ja ammattimaiset kuvat... WAU! 

Ja päivän agendaan. Viime päivinä ystävien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella olenkin tänä aamuna pohdiskellut ihmisen parasta ikää.  Kotisohvalla potiessa ja  pötkötellessä olen päässyt seuraamaan lasteni päivää  ja ehtinyt päivittää kuulumiset kaikessa rauhassa (sen minkä flunssatokkuraisena olen kyennyt). Olenkin nyt listannut omien havaintojeni perusteella faktoja ihmisen parhaasta iästä:


  1. vauvat -saavat kaiken valmiina: ruuan, lämmön ja sylin. Vauvat saavat pötkötellä ja lepäillä kaiket päivät ja itkut tirauttamalla lisää palvelua saapuu tuossa tuokiossa. Vauvat ovat luonnostaan söpöjä ja vauvat saavat hurjan määrän  ihailua ja rakkautta osakseen vain saapumalla paikalle söpöillä vaunuilla tai istua töröttämällä komeasti kuvitetuissa kantoliinoissa. Vauvoilla on kaikki ihanat asiat elämässä vielä edessä. Siis ihan paras ikä.
  2. Leikki-ikäiset lapset -hurja mielikuvitus luo arjesta jännittävän seikkailun. Esimerkiksi perheemme kuopus käyttää aikansa lentoharjoituksiin (teorian mukaan kun käsiä räpsyttelee riittävästi nousee heti ilmaan ja voi lentää), loputtomiin askarteluprojekteihin (tavallisesta pahvilaatikosta voi rakentaa lohikäärmeen, koirankopin tai taikalaatikon) sekä viheltelyharjoituksiin (viheltäminen on tärkeä ja viihdyttävä taito). Voiko olla parempaa ikää kun kaikki maailmassa on mahdollista mm. taikomalla tai laittamalla silmät ja korvat kiinni... 
  3. Koululainen -uusia asioita opitaan jatkuvasti. Parasta maailmassa on älypuhelin, josta voi soittaa sikasiistii-musaa, ottaa hassuja kuvia pikkuveljestä ja koirasta. Vanhemmat /mummot ja ukit ylipuhumalla voi saada upeita pleikkapelejä tai uusia vaatteita tai hampurilaisia mäkkäriltä. Aika mahtava ikä, eikö vaan?
  4. Aikuinen -on ohittanut turhauttavat ja dramaattiset teinivuodet. On oppinut ja viisastunut. Saanut pankilta hirveästi luottoa ja sen myötä hirvittävästi talolainaa. On oma auto tai oma polkupyörä ja kahvinkeitin.Voiko elämältä enempää toivoa? Kysyn vaan...
  5. Seniorit -ennen puhuttiin vanhuksista. Elämässä on nähty ja koettu paljon. Karttunut elämänviisaus on voimavara. Suorittaminen ja kiire vähenee. Saa puhua mitä sattuu, saa olla hankala. On aikaa matkustella ja kerhoilla. Saa ottaa illalla pienen yömyssyn ilman että ehdotellaan  AA-kerhon jäsenyyttä. Saa nauttia lastenlasten seurasta ilman kasvatusvelvollisuutta. Saa höpöttää vanhoja juttuja. Aika hyvä ikä, jotenkin niin vapaa ja villi...
  6. Oma ikä -vaikka naama rypistyy ja selkä kipeytyy herkästi, niin huonontunut lähinäkö loiventaa peilin näkymää huomattavasti ja fyssarin suunnittelema jumppaohjelma verryttää selän. On tullut lisää rohkeutta muutoksiin ja olenki ottanut tukkaani permanentin yli 20-vuoden tauon jälkeen. Olen oppinut soittamaan kitaralla "ukko nooan"(kiitos omalle lapselle pitkäpinnaisesta opetuksesta). Uskallan sanoa ei, jos siltä tuntuu. Saan elää tavallista arkeani ihan huipputyyppien kanssa. Siis aika huippu ikä, ei voi muuta sanoa... Jokainen voi miettiä kuuluuko "oma ikä" sarjaan aikuinen vai seniori vai mihin...
Hyvää tätä päivää!!! p.s. kunhan kuume laskee niin aloitan jouluaiheisen kuvaamisen... Sitä odotellessa käykää katsomassa hienoja joulublogeja =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti