Powered By Blogger

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ihmeellinen on elämä

Pitkästä aikaa blogia päivittämässä =) Työn, opiskelun ja perheen yhdistäminen samaan pakettiin on kiehtovaa mutta kovin aikaa vievää. Päivät ovat menneet kuin siivillä jos tämä kulunut fraasi sallitaan.

Viime päivityksen jälkeen on satanut lunta ja  sen jälkeen satanut taas vettä. On ollut synkkää ja pimeää, on ollut valoisaa ja valkeaa. Tänä viikonloppuna olemme saaneet taas talven takaisin ja mieli alkaa virittäytyä jouluun. Ihanaa puhdasta lunta ja talvifiilistä on sääennusteen mukaan taas ainakin muutama päivä luvassa.

Otsikko ihmeellinen on elämä voisi viitata, joka jouluiseen klassikkoelokuvaan (vuodelta 1946 ) tai se voi vain  toteamus: ihmeellinen on elämä. Valoitan vähän tätä viimeistä vaihtoehtoa.

Perjantaina oli "älä osta mitään päivä" ja sattuipa niin, että ostin sohvan. Tänään päätin ulkoilla ja liikkua luonnossa mutta  olenkin ollut päivän sisällä koneella "some-asennossa". Isänpäivän jälkeen annoin luvan itselleni laittaa joulukoristeet -yhtään koristetta ei ole vielä päässyt esille (tähän ei lasketa niitä joulukoristeita, jotka ovat olleet kestona esillä koko vuoden lasivitriinissä). Juu, ja kaiken oppikirjoista lukemani jälkeen päätin olla viisas ja lempeä äiti levottomalle teinille -ja kuinkas ollakaan, viisaudesta ei ollut jälkeäkään kun kävimme dialogia (tai siis motkottavaa monologia) arjen pelisäännöistä... Ihmeellinen on siis elämä...

Taitavalle piparitalon tekijälle lämmin kiitos taas tänäkin vuonna -tästä on hyvä aloittaa ensimmäisen adventin vietto =)





Ja se uusi sohva. tykkään!! Ermatiko valmistaa =)


2 kommenttia:

  1. Joo, niinhän se on, ihmeellistä tämä elämä. Aina se ei mene kuin "Strömsössä", ehkä hyvä niin. Kauniin sohvan olet ostanut, todella kauniin:) Enpä yhtään ihmettele, että teit kaupat, aiemmista päätöksistäsi huolimatta, vastaavassa tilanteessa en olisi minäkään voinut toimia toisin. Silloin on toimittava kun se oikea osuu kohdalle.
    Piaprkakkutalo on kerrassaan huikea. Muumit ja kaikki niin pikkutarkkaa työtä koristeluineen. Kuka sitten tehnytkään, on tehnyt todella hienoa jälkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä =) Sohva on napakka istua ja minun mielestä tosi kaunis, ei siis mikään turha ostos. Piparkakkutalon tekijä on taitava leipuri perhepiiristä. omat taidot ja kärsivällisyys ei kyllä riittäisi näin isoon projektiin. Hyvää joulunodotusta sinulle =)

      Poista