Powered By Blogger

torstai 11. maaliskuuta 2021

Selviytyjät

 Talvilomaviikko on ollut aurinkoinen ja kylmä. Valkoiset lumihanget ja uskomattoman sininen taivas ovat olleet ilonamme. Pimeän syksyn ja alkutalven jälkeen tämä valon määrä on ihan uskomaton. Valon määrän lisääntyminen maaliskuussa yllättää joka vuosi, aivan kuten syksyllä ensi lumet ja hiipivä kaamos joulukuussa. Vaihtuvat vuodenajat ovat mahtava juttu. 

Viikon piristys on ehdottomasti Linda Peltolan uutuus kirja. Olen seurannut jo vuosia Lindan blogia, Romppala, Lindan pihalla, ja lukenut lähes kaikki hänen kirjansa. Tämä uutuus on mielestäni paras, sillä se keskittyy kasvien muotoon ja väriin. Kirjasta löytyy kauniita puutarhoja sekä lajitietoutta. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille kotipuutarhureille (ja tämä ei ole maksettu mainos =)).




Kirjan innoittamana aloitin ensimmäiset kevätkylvökokeilut. Laitoin multaan Lidlistä ostetun tomaatin viipaleita sekä kasvilampun alla talvehtineen värinokkosen siemeniä. Kuvassa ovatkin tämän talven selviytyjät: kaksi syksyllä pihalta pelastettua pelarkuuta sekä kesäkukkana kasvanut värinokkonen. 




Kasvit ovat olleet talven ajan kasvilampun alla niukalla kastelulla. Viime viikolla aloitin kasvien lannoittamisen. Nyt odottelen kasvien kasvupyrähdystä, jotta voin napsia pistokkaita. Toivottavasti saan värinokkosesta taimia myös kylvön avulla. Katsotaan, miten tässä kokeilussa käy. 

Hyvää loppuviikkoa =) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti