Powered By Blogger

perjantai 4. lokakuuta 2013

Vain elämää

Vain elämää, ei sen enempää... Lupaavasti alkanut vapaapäivä sai dramaattisen käänteen kun pihaltamme, kukkapenkistä, löytyi kuollut rusakko. Järkytys oli melkoinen ja laitoin hätäviestiä miehelle töihin. En saanut heti vastausta hätäviestiini ja sitä odotellessa kaivoimme lasten kanssa "takapihan hautausmaalle" (käyttämätön alue meidän tontilla) ison kuopan pientä pupuvainajaa varten. Rusakko oli ilmeisesti kohdannut ison linnun, joka oli koitunut hänen kohtalokseen. Surullista.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun tontiltamme löytyy kuollut eläin. Olemme nimenneetkin hautausmaaksi alueen, jonne on jo haudattu kaksi rusakkoa ja yksi pieni talitiainen. Tontillamme on siis huono karma - epäilemme syyksi maan päällä liikkuvia levottomia sieluja tai muuten vain huonoa energiaa entisiltä ajoilta... Yksi vaihtoehto lienee kuitenkin se, että tontillamme sijaitsevat alueen isoimmat puut joista lintujen on helppo saalistaa pieniä pupuja. Pihakuvien ottaminen jäi tältä päivältä mutta pupu saatiin kunnialla hautaan miehen tullessa kotiin. Toivomme hartaasti, ettei pupuvainajia enää tontillemme ilmestyisi. Hautausmaamme alkaa olla jo täynnä ja toivomme myös meidän cityrusakoille rauhaa ja rakkautta sekä hyvää elämää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti