Powered By Blogger

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Lomalla

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin... 
Juu, laulun sanat pitävät melkein paikkansa meidän kesälomamatkalla. Olemme majoittuneet Kuortaneen urheiluopistoon  koko perheen voimin. Yksi lapsukaisista urheilee ohjatusti aamusta iltaan,  kaksi lapsukaisista viettää muuten aktiivilomaa (aamusta iltaan) ja vanhemmat jakavat huoltovastuuta urheilevan lapsen sekä muun perheen välillä (varhain aamusta, myöhään iltaan...). Iisimmin matkan on ottanut 4 kk vanha koiranpentu, joka sammahtaa kaikkien uusien ja jännittävien kokemusta jälkeen aivan totaalisesti ja makaa onnellisena tuhisten joko hotellihuoneen sohvan alla tai automatkalla omassa kuljetushäkissään. Hän viettääkin oikeita koiranpennun kissanpäiviä.


Kuortaneen urheiluopisto on pieni mutta viihtyisä paikka ja tänne voisi tulla lomailemaan toisenkin kerran. Huoneistohotellin ikkunasta avautuu kaunis järvimaisema ja kesäinen sää on hellinyt meitä lomalaisia. 

Toinen uusi tuttavuus on Tuurin  ylpeys: Kyläkauppa  Keskinen. Samassa hehtaarirakennuksessa on julkisivuna keltaista linnaa, punaista pohjalaista hirsirakennusta sekä ihan tavallista harmaata marketin seinää... Keskisen kyläkauppa on shoppailijan taivas -sieltä löytyy marimekkoa ja halpistavaraa sulassa sovussa vierekkäin...Tuuriin on päästä vielä monta kertaa uudestaan -niin paljon jäi vielä näkemättä (ja ostamatta)...



Ja näin hieno näkymä Vesa Keskisen "palatsista" avautuu tavallisen marketissa kävijän nähtäväksi suoraan tavaratalon pihalta... Näyttävät suihkulähteet ja mielettömät valkoiset hevospatsaat -kyllä kelpaa Vesan siellä kotosalla  vaihtaa vauvallensa vaippaa ja vaunuja ulkona lykkiä kun on noin komiat puitteet nuorella perheellä...Voi tokkiinsa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti