Powered By Blogger

perjantai 23. lokakuuta 2015

Turkinpippuri sentään

Lomalla sain ystäviä kylään (pitkästä aikaa)  ja innostuin kokeilemaan uutta kahvileipäreseptiä eli turkinpippurimarenkia. Olin aikaisemmin syönyt sellaista Kouvolassa, Veturin kahvilassa ja nyt päätin itsekin kokeilla tätä gluteenitonta herkkua. 



Marenkitaikinan ohje oli se vanha ja perinteinen eli lasillinen kananmunan valkuaista ja kolme lasillista sokeria. Seos vatkataan valkeaksi, kiiltäväksi ja kovaksi vaahdoksi ja siihen lisäsin murennetut turkinpippurit (noin kolmasosa turkinpippuripussista). Hakkasin karkit leivinpaperien välissä lihanuijalla (ja se äidiltä saatu piirakkapulikka, jota ensi käytin, on nyt valitettavasti entinen, sillä turkinpippurit ovat tosi kovia) pieneksi ja jätin osan muruista marenkien koristeeksi. Nostelin marengit kahdella lusikalla pellille ja koristelin turkinpippurimuruilla. Paistoin marengit 100-125 asteessa kypsiksi. Paistoaika noin 1,5 tuntia. 

Marengit olivat tosi hyviä ja tein taikinasta vielä yhden kakkupohjan esikoisen synttäreille. Kakkuun käytin siis turkinpippurimarenkia, kermavaahtoa ja valmista salmiakkikastiketta. Ja sekin oli muuten tosi hyvää =)



Makeaa viikonloppua!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti