Powered By Blogger

torstai 31. tammikuuta 2019

Tulppaanien aika

Tulppaanit vanhassa akkulasissa

Tänään pyöräilin töistä kotiin auringon paistaessa siniseltä taivaalta. Lumiset maisemat olivat kuin postikortista. Auringon lämmön saattoi jo tuntea kasvoilla ja tuli fiilis, että kevät on kohta täällä. Sitä oikeaa kevättä odotellessa, ostin lähikaupasta kimpun tulppaaneja, jotka koristavat nyt ruokapöytää.


Laitan tänään kuvia omasta käsityöprojektista. Juu-u, tiedän, että kun laitan nämä kuvat, niin joku teistä saattaa ajatella, että kaikkea ne ihmiset kehtaavatkin laittaa blogiin ja vielä esitellä omina töinään =) Juu, en todellakaan ole mikään taitava neuloja (saatikka kärsivällinen) ja sen kyllä huomaa näistä kuvista. Olen kuitenkin iloinen siitä, että olen oppinut tekemään jotain uutta ja tällä kertaa opin tekemään palatossut. Okei, alkuperäisessä suunnitelmassa valmiiden tossujen koko olisi pitänyt olla suurempi, sillä olin arvioinut lapseni jalan koon väärin. Huomasin erehdykseni mutta tein kuitenkin tossut valmiiksi ja lahjoitan eteenpäin. Ehkäpä nämä tossut löytävät uuden kodin jostain.

Häpeämättä siis tunnustan, että jatkossakin esittelen valmiita (tai keskeneräisiä) kässäprojektejani täällä blogissa. Ajatuksenani on, että kaiken ei aina tarvitse olla täydellistä vaan myös keskinkertainen voi olla ihan kyllin hyvää. Käsillä tekemisessä minulle tärkeintä on itse prosessi ja siitä syntyvä onnistumisen tunne. Jos lopputulos on ok niin se on hienoa mutta jos valmis työ ei miellytä silmää, sen voi aina purkaa pois ja aloittaa alusta tai tehdä langoista jotain muuta.

Ja ne palatossut,jotka melkein sopivat lapsukaisen jalkaan =) Valoisaa viikkoa kaikille =)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti