Powered By Blogger

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kurkkaus kesäiseen blogiin


Lomafiilikseen päästyäni huomasin, että  vuosittain aina vain paheneva puutarhahulluus on jo osoittanut ensimmäisiä vakavia oireitaan.  Aamulla kierrän ensimmäisenä tarkastamaan kodin ikkunoista pihan lumitilanteen. Koska eletään vielä talvea niin maassa on lunta ja jäätä. Jään siis sisälle, keitän kahvit ja aloitan blogien selaamisen. Ensimmäisenä kurkkaan mitä tanskalainen puutarhaguru, Dalby, on päivittänyt sivuilleen (epistä, tanskassa ei ole  ollut enää lunta pitkiin aikoihin...) ja sen jälkeen jatkan selaamista mitä muut samoista hulluuden oireista kärsivät kanssaihmiset ovat laittaneet sivuilleen.

Tänä aamuna löysin ihanan kuvan blogista "Kanelia ja kardemummaa". Jotain tämän tyyppistä haluan meidänkin etupihallemme... Kerroksellinen ja rehevä istutusalue on sekä kaunis että antaa pihalle hyvän tuulensuojan ja näkösuojaa naapuriin. Tässä kuvassa näkyy miten  havut sulautuvat pensaiden, perennojen ja muiden pikkupuiden kanssa  hienosti yhteen. Aivan mahtava kuva!!




Eilen innostuin siivoamaan kaappeja ja tein varsinaisen löydön -kaappien kätköistä löytyi viime keväänä hankittuja kukansiemeniä. Olin jo unohtanut nämä pussukat... Innostuinkin jo istuttamaan orvokit ja unikot. Muut siemenet taidan kylvää suoraan avomaalle tai istutuslaatikkoon. Unikosiemenistä laitoin esikasvatukseen vain puolet -jätin varmuuden vuoksi osan suorakylvöön. Jos vaikka unohdankin hoitaa ja helliä näitä esikasvatettuja taimia niin unikoille jää vielä yksi mahdollisuus selvitä hengissä avomaalla luontoäidin hoidossa.


Onnistuin pitämään hengissä yhden viime kesänä ostetun pelargonian ja otin siitä muutaman pistokkaan "minikasvihuoneeseen" kasvamaan. Pidetään peukkuja, että pistokkaat lähtevät kasvamaan ja saan kesällä uusia, kukkivia pelargonioita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti