Powered By Blogger

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Innostun ja onnistun

Pakkanen paukkuu komeissa lukemissa ja kylmyys hipii taloon. Päiväohjelmaan onkin kuulunut talon lämmittämistä ja tässä oivana apuna ovat toimineet sytytysruusut. Nämä lahjaksi saadut ruusukkeet ovat olleet niin kauniita, että niiden polttaminen on tuntunut suorastaan tuhlaukselta (vaikka ovatkin käyttöön tarkoitettuja). 




Tänäkin vuonna olemme mieheni kanssa käyneet jo perinteeksi muodostuneet sääaiheiset keskustelut joita tämä itäinen, mannerilmasto meissä kirvoittaa. Omat lapsuuteni talvet olivat (aina?) runsaslumisia ja tammi-sekä helmikuussa paukkui kunnon pakkanen. Mieheni lapsuusmaisemissa ei taas ollut niin paljoa lunta ja luultavasti pakkasetkin jäivät hivenen miedommiksi (näin hän ainakin muistaa asioiden olleen). 

Niin hurjalle ja erikoiselle kuin se ehkä kuulostaakin, niin innostun pakkaspäivistä. Tämä johtuu siitä, että  kunnon pakkasilla voi jäädyttää  pihalle jääkoristeita, tuulettaa kaikista kodin tekstiileistä pölypunkit hengiltä ja ihastella luonnon omaa"jään sinistä" kauneutta. Mieheni ( ilmiselvästi kesänlapsi siis) ei sen sijaan näe näissä arktisissa keleissä mitään postiivista vaan ihmettelee suuresti tätä  yltiöpäistä talvi-intoiluani.

Tänä viikonloppuna flunssa on vienyt voimia ja jääkoristeiden kuvaaminen jäi toiseen ajankohtaan. Olenkin siis ihastellut talvista säätä sisältä käsin, juonut litra tolkulla teetä ja lukenut Ilona Pietiläisen kirjaa: Innostu&Onnistu, ideoita&tuunauksia kauniiseen kotiin. Kirjassa bloggaajien ihania reseptejä ja tuunausideoita eri vuodenaikoihin, suosittelen =)





Innostavaa viikonvaihdetta kaikille!!!



  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti